MINÄ, SINÄ JA MANNERHEIM - Popeda

Marskin kuvan seinältä pudotit

Kun sä oven kiinni lähtiessäs paiskasit

Ja mua nauratti se niin

Kun mä luulin että sä vaan tinttailit

Kun sua yöksi kuulunut ei

Ja muuttoauto irtaimes pois vei

Liian myöhään sen tajusin

Ja mukanas niin paljon menetin

Ja taas kun meikäläinen

Kotia kohti laahustaa

Siellä kylmä ja saastainen kämppä

Pimeessä mua odottaa

On pakko tunnustaa

Vanhat muistot masentaa

Sua kaipaan

Enemmän kuin mitään muuta!

Sua kaipaan, ootan toista tilaisuutta

Mä en pääse susta irti

Vaikka itteni henkihieveriin dokaisin

Maanantai lujaa potkaisee

Kun meikä latinaa pöntölle korisee

Vain toiletin seinät näkee

Kun bailaaja horkkaansa tärisee

Tää päivä jää rokuliin

En raahaudu sinne vaikka ammuttaisiin!

Puhelimen seinästä repäisen

Ja korjaussarjan korkkailen!

Jotenkin vaan elämä ajautuu

Koko ajan kauemmas

Ilman sua mä en tosiaan pärjää

Ilman sua oon kuin puolikas

Elämän äänetön osakas.

(x2)

Sua kaipaan…

Se on totuus ikuinen

Että nää baarit ei lohduta tiedän sen

Mut mitä muuta mä tekisin

Aseman katoltako pommilla hyppäisin?

Tähän touhuun on saatava potkua

Pakkohan elämän on jatkua!

Mut millä pääni nostaisin

Kun selkärankani mennessäs murskasit!

Ja nykyään ainoat jotka ovikelloa pimputtaa

On ulosottomies ja pari sitkeetä jehovaa!

Ne mut tahtoo pelastaa!

(x2)

Sua kaipaan…